A4-kirjoitelmakilpailun palkitut 2022

A4-kirjoitelmakilpailussa palkittiin matematiikasta ja fysiikasta kiinnostuneita satakuntalaisia nuoria. Kilpailu kohdistettiin 3. ja 4. vuoden opiskelijoille satakuntalaisissa lukioissa ja ammatillisella 2. asteella. Palkittavat valittiin A4-kirjoitelman perusteella, missä aiheena oli Matematiikka ja minä tai Fysiikka ja minä. Matematiikka ja fysiikka ovat Ulla Tuomisen säätiön toiminnan peruspilareita. Säätiö pyysi nuoria kertomaan, miten ne näkyvät heidän elämässään.

A4-kirjoitelmakilpailun kymmenen parasta:

1. Lyydia Lahtinen
2. Nelli Pöysti
3. Annika Kaskinen
4. -10.
   Anton Petäjä
   Hilla Kontinen
   Katariina Aaltonen
   Kuisma Laivanen
   Nina Seppälä
   Valma Haavisto
   Valtteri Aaltonen

Lyydia Lahtinen: Pakopaikka

Epävarmuus, tietämättömyys, loputon muutos ja kaaos kiusaavat sekä kauhistuttavat järjestelmällisyyttä ihannoivaa mieltäni. Epätäydellinen todellisuus täyttyy ristiriidoista ja rikotuista säännöistä. Se on suunnaton sotku, jota on mahdotonta siivota tai järjestää. Onneksi voin kuitenkin paeta hukuttautumalla abstraktiin maailmaan, jossa vallitsevat vankkumattomat säännöt sekä suurenmoinen selkeys. Siellä suorat ovat täysin mutkattomia. Se on minun pakopaikkani, kun epäjärjestys ahdistaa, ja mieleni leposija, jossa voin tuntea rauhan. Matematiikan maailma tarjoaa lohdun levottomassa todellisuudessa. Kun minä sukellan matematiikan syvyyteen, todellisuus sulkeutuu, ja tietoisuuteni suodattuu. Koen täydellisen keskittymisen tilan, ja kaikki ylimääräinen ympärilläni muuttuu näkymättömäksi ja äänettömäksi. Myös tarpeettomat tunteeni ja ahdistavat ajatukseni kuolevat ja katoavat tyhjyyteen. Matematiikan tehtävät viettelevät minua ja houkuttelevat etsimään tarkkaa, täsmällistä ja täydellistä vastausta. On vain yksi päämäärä sekä selkeä tehtävä ja sinä hetkenä kaikki muu on merkityksetöntä.

Todellisuus on hauras ja epävakaa lattia, mutta matematiikan maailmassa voin luottaa kotkan siipiin. Numerot ovat yksiselitteisiä ja vedenpitäviä. Voin olla varma, että kaunis kaavojen kirja ei valehtele, eikä Pythagoraan lause petä. Minun täytyy ainoastaan uskoa omiin kykyihini. Matematiikka onkin nuoralla tanssimista ja tasapainoilua sekä itseluottamuksen rakentamista. Joskus joudun kohtaamaan epäonnistumisia ja vääriä vastauksia, jotka saavat suuni alaspäin aukeavan paraabelin muotoiseksi, mutta samalla ne kasvattavat nälkääni ja poltettani kehittyä paremmaksi. Kun vastaan tulee onnistumisia ja oikeita vastauksia, opin vähitellen omaksumaan matematiikan erehtymättömät säännöt ja luottamaan niihin sekä omiin taitoihini.

Ala-asteella matematiikka oli vain numeroita ja yksinkertaisia laskutoimituksia. Yläasteella mukaan tuli muuttuja X, mikä herätti hämmästystä. Kuinka kirjain voi tanssia numeroiden kanssa samassa laskussa? Matematiikan maailma on kuitenkin jatkuvasti riisuutunut silmieni edessä ja lukiossa näin funktioita ja kappaleita alastomassa avaruudessa. Muuttuja X sai siellä muitakin kirjaimia kaverikseen, ja aakkoset sekoittuivat numeroiden kanssa. Nyt matematiikan maailma on kuitenkin repinyt itsensä irti kaikista rajoista, ja se on tullut osaksi näkemääni todellisuutta. Olen tajunnut, että matematiikka on mahtava kieli, jolla voi kirjoittaa melkein mitä tahansa, ja suurenmoinen sivellin, jolla voi hahmotella todellisuuden ääriviivoja.

Kerran eräs ystäväni yritti murtaa pakopaikkani muurit ja pilvilinnat. Hän totesi, että matematiikka on hyödytöntä ja vailla tarkoitusta. En kyennyt keksimään siihen kelvollista vasta-argumenttia ja vaikenin varoen. Sitten mietin elämää, ei kai silläkään ole mitään päämäärää tai korkeampaa tarkoitusta. Tyhjyydessä leijuu vain pallon muotoinen kappale, jossa asuvat matematiikan keksineet olennot. Onko sillä siis väliä, jos mieleni tahtoo ajoittain matkata siihen maailmaan, jossa pallot ovat maapalloa pyöreämpiä? Vaikka se ulottuvuus, matematiikan maailma, on ihmisolentojen mielikuvituksen tuotetta, se on silti minun mieleni leposija ja pakopaikka, jota rakastan kaatuneen kahdeksikon verran, äärettömästi.